- Keski-ikäinen ammatinvaihtaja kyseessä. 45 - vuotiaana tein harkitun päätöksen, että nuoruudessa opiskeltu ala ja työt alan parissa eivät EU:n puristuksessa enää ole mielekkäitä. Esimerkiksi EU:n vientipakotteet iskivät voimalla suoraan alan kannattavuuteen. Elettiin vuotta 2009 ja hyppäsin uppoavasta laivasta muutamia vuosia ennen kohtalokasta pohjakosketusta valtameritermejä käyttääkseni. Oma, vakituinen työpaikka joutui sittemmin lopettamaan, koska hankintasopimus irtisanottiin Venäjään kohdistuvien vientipakoitteiden takia. 

-  Mille alalle suuntaan kun kaikki ammattitaitoni oli muuttuneessa tilanteessa hyödytöntä? Tuolla hetkellä tein päätöksen, että katsotaan nyt tämä koulutuspolku, onko tämä ajoittain haaveissa ollut sektori sellainen, joka työllistäisi minutkin, kuten joitakin tuntemiani henkilöitä. Erään kehitysyhteistyöorganiosaation päällikkötason henkilön kanssa käyty keskustelu sai minut innostumaan opiskelusta tavoitteella työllistyä kehitysyhteistyön projekteihin. Aiempaa osaamistani voisi käyttää ammatillisen asiantuntemuksen osalla ja nyt suorittaisin koulutuksen, joka antaisi teoreettisen viitekehyksen työskentelylle ja muodollisen minimipätevyyden. Amerikkalaisen yliopiston kautta suoritin kulttuurien kohtaamiseen suuntaavat kandidaattitason BA-opinnot, jotka sain päätökseen syksyllä 2013.

- Pidin BA-opintojeni kestäessä välivuoden ja opiskelin  80 op laajuisen terapeuttitutkinnon, joka ei oikeuta psykoterapeutin nimikkeeseen, vaan oli tätä kevyempi opintokokonaisuus. Omaa, itse maksettavaa koulutusterapiaa oli  vähintään 40 tuntia ja työnohjattua, harjoitusasiakkaiden kanssa tehtyä yksilöllistä terapiatyötä 150 tuntia. Terapiaopintojen viitekehyksenä oli terapiamalli, jossa käytettiin psykodynaamisia, perheterapeuttisia ja ratkaisukeskeisiä työkaluja. Koulutus antoi hyviä eväitä kohdata asiakkaita tai potilaita, joiden psyykkinen terveys on ajautunut epätasapainoon siitä syystä, että asiakas tai potilas on uppoutunut ja ehkä jäänyt riippuvaiseksi epäterveisiin uskomusjärjestelmiin, kuten kristillisiin tai muihin nuskomusjärjestelmiin tai ideologioihin. Muutamia tällaisia henkilöitä olen saanut olla pieneltä osaltani auttamassa avohoidon työkentällä kolmannen sektorin kautta. Vuoteen 2016 asti otin vastaan muutamaa asiakasta vapaaehtoiselta pohjalta, sen jälkeen sairaanhoitajaopinnot haukkasivat vapaa-ajasta niin paljon, että jätin tämän vapaaehtoistyön tauolle. Osa opiskelutovereista on työllistänyt itsensä ja joillakin on tavoitteena tai haaveena jatkaa opintoja ja pätevöityä psykoterapeitiksi. 

- Vuonna 2008 suoritin lyhyen koulutuksen, joka varustaa vapaaehtoisia päivystäjiä puhelinpalveluun, jonka avulla tuetaan, kuunnellaan ja ohjataan eteenpäin erilaisissa elämäntilainteissa apua tarvitsevia ihmisiä. Nimettömänä tapahtuva auttamistyö on mielestäni mielekästä ja pakollinen ryhmätyönohjaus pitää vapaaehtoisten joukon työkykyisenä ja herkkänä palveluun soittavan tarpeille. Monilla potilas- ja vapaaehtoisjärjeistöillä on tukipuhelintoimintaa ja eräässä sellaisessa olen mukana. Työmäärä on hyvin pieni kuukautta kohti, työ on kuitenkin mielekästä, tosin hetkittäin raskasta.

- Vuonna 2013 saadessani kandidaatin paperit, ajankohta ja suhdanteet olivat epäedulliset. Maamme hallitus leikkasi kehitysyhteistyömäärärahoja. Koulutusryhmästäni jotkut olivat jo päässeet kentälle ja työllistuneet UM:n tukemaan projektiin, mutta pian osoittautui, että osa käynnissä olevista hankkeista ajetaan alas ja suomalaiset työntekijät kotiutetaan. Omalla kohdallani ovi oli hiukan raollaan keskiseen Afrikkaan, mutta hankerahoituksiin ja alueen turvattomuuteen (DRC Kongo) liittyvät tekijät kaatoivat toiveissa olleen kentälle pääsyn. Vasta tässä vaiheessa selvisi myös se, että paikalliinen partneri olisi edellyttänyt sujuvaa ranskan taitoa, jota minulla ei ole. Huonojen suhdanteiden ja epäonnen takia pienelle täsmäsektorille suunnattu koulutus oli jälleen lähes käyttökelvoton. Suomessa tällä tutkinnolla ei voi työllistyä muuten kuin jatkamalla maisteriksi asti, johon taloudellinen tilanne ja maantieteelliset tosiseikat eivät antaneet mahdollisuuksia. Vaihtoehtona työttömäksi jääminen ei houkutellut. Täytyi nopeasti kehittää plan B. Samalla tiedostin, että suhdanteet saattavat myöhemmin muuttua kehitysyhteistyölle myönteisiksi ja työllistyminen projekteihin on periaatteessa myöhemmin mahdollista, mutta sen varaan ei voi laskea ja jollain täytyy elää sitä mahdollisuutta odotellessa.

- Avoimia työpaikkoja katsellesani työvoimahallinnon palvelusta, löysin työpaikan erityislastensuojelulaitoksessa. Ohjaajan nimikkeellä tapahtuva työ käsittäisi alle 18-vuotiaina pakkohuostaanotettujen nuorten ohjaamista ja valvontaa. Tiedustelin työnantajalta, voisinko työn ohella kouluttautua lähihoitajaksi päihde- ja mielenterveystyön suuntautumisvaihtoehdolla. Työnantaja oli tähän suostuvainen. Aloitin huhtikuussa 2014 ohjaajan tehtävät em. lastensuojelulaitoksessa. Työsuhde jäi neljän kuukauden mittaiseksi. Osoittautui, että pienen yksikön työvoimaresurssit eivät jousta riittävästi, joten oppisopimus ja työsopimus purettiin, mahdollisuuksia irtautua ajoittain opintoihin ei lopulta ollut. Aloitin lähihoitajaopinnot salamastartilla elokuussa, toivomaani suuntautumisvaihtoehtoon en enää päässyt, niinpä hyväksyin hoiva ja huolenpito -suuntautumisvaihtoehdon kun vain pääsin aloittamaan opinnot. 

- Lähihoitajaopinnot päättyivät huhtikuussa 2016. Edellä mainittu lastensuojelutyö jäi erilliseksi työkokemukseksi, en anonut sen hyväksilukemista. Suoritin yhden harjoittelun päihteenkäyttäjien asumisyksikössä, muut harjoittelut olivat hoivapainotteisia. Lähihoitajaopinnot olivat minulle alisuorittamista, mutta halusin käydä tutkinnon loppuun, jotta voin työllistyä ainakin lähihoitajana. Kuitenkin lähihoitajaopintojen viimeisenä keväänä aloitin rinnalla sairaanhoitajaopinnot Mikkelissä.

- Sairaanhoitajaopinnot Mikkelissä 1/2016 - 5/2019. Opiskelin aikuisten monimuotoryhmässä, joka mahdollisti työssäkäynnin joustavasti. Tein lomilla ja viikonloppuisin lähihoitajan sijaisuuksia, opintojen loppuvaiheessa en tehnyt viikonloppuisin työkeikkoja, vaan ainoastaan kesällä ja vuodenvaihteessa sekä talviloman aikana, viimeisenä keväänä tosin tein opinnäytetyötä talviloman ajan ja olin vain joululoman töissä. Olisin voinut valmistua nopeammin, jos olisin hyväksynyt itselleni huonon suoritustason. Keski-ikäisenä opiskelijana asetin itselleni tavoitteeksi, että arvosanojen tulee olla vähintään kolmosen tasoa. Lopputodistukseen jäi näkyviin kolmesta kurssista arvosana 3. Tutkintotodistuksen keskiarvoksi tuli 4,22, joten joitakin kiitettäviä arvosanoja mahtui mukaan. Olen opiskelijana ehkä liiankin tarkka ja haluan selvittää asioiden taustoja vaadittua enemmän, siksi kirjallisiin tehtäviin kertyi laajuutta toisinaan sallitun enimmäispituuden ylärajoille, joskus pyysin opettajalta jopa lupaa kirjoittaa hieman laajemmin kuin oli tehtäväksiannossa määritelty.

- Valitsin syventäviin opintoihin lasten ja nuorten psyykkinen hoitotyö. Perusharjoittelun tein aikuisten päihde- ja mielenterveysvastaanotolla pienen kunnan toimintamallin mukaisesti. Asuin tuolloin Juvalla, joka on pieni kunta Mikkelin ja Savonlinnan välillä. Yleensä perusharjoittelussa opiskelijalle ei anneta oma-asiakasta, mutta opiskelijaksi korkean ikäni takia sain jo siinä vaiheessa oma-asiakkaan, jonka kanssa käytiin läpi erilaisten lomakkeiden ja toiminnallisten tehtävien avulla asiakkaan tilannetta. Syventävät opinnot tein aikuisten akuuttiosastolla. Keväällä 2018 Harjoittelun varausjärjestelmä kaatui muutaman minuutin kohdalla ja heti tekemäni varaus meni ihmeen kaupalla läpi. En saanut enää vaihdettua harjoittelua, vaan päädyin aikuisten akuutille. Opintojen suuntautumisen kannalta olisin voinut valita jotain muuta, kuten lasten tai nuorten osaston, mutta olin varaustilanteessa Keniassa huonon internetin varassa ja tyydyin siihen, että ylipäänsä sain harjoittelupaikan. Vaihtaminen ei järjestelmässä onnistunut. 

- Kesaällä 2018 olin somaattisen hoidon sektorilla töissä. Afrikasta käsin en saanut hankittua itselleni psykiatrisen hoidon kesätyötä, lisäksi muutin nykyiseen kotikuntaani helmikuussa 2018, joten mitään valmiita verkostoja ja tuttuja esimiehiä ei ollut olemassa. Tulin toukokuun lopulla 2018 Suomeen ja tulopäivä oli perjantai. Seuraava viikko meni haastatteluissa ja soitteluissa. Sain kaksi kesätyöpaikkaa joista valita, toinen perusterveydenhuollossa vuodeosastolla lähihoitajana ja toinen palveluasumisessa sairaanhoitajan sijaisena. Palveluasuminen oli minulle tuttua vuodesta 2015 lähtien, siksi valitsin vuodeosastotyön, jota olin tehnyt vain opintojen aikana harjoitteluissa terveyskeskuksessa ja keskussairaalassa.

- Olen tällä hetkellä kesätöissä sairaanhoitajana psykiatrisessa sairaalassa psykogeriatrisella osastolla, lääkeluvat saatu viikolla 25/2019, laillistus julkiterhikissä samalla viikolla tullut näkyviin. Opiskelijana sain alustavan käsityksen työikäisten akuuttiosastosta. Parhaillaan käynnissä oleva kesätyö tutustuttaa minut pieneltä osin siihen, mitä ikääntyneiden parissa tehtävä psykiatrinen työ pitää sisällään. 

- En ole pohtinut sitä, mikä olisi haaveideni mukainen työpaikka. Olen realisti: olen jo hyvinkin keski-iässä ja kokemukseni perusteella yleensä työpaikan saanti on pieni lottovoitto, saati sellaisen työpaikan, joka olisi toiveiden mukainen. Joka tapauksessa olen suuntautunut psykiatriseen hoitotyöhön ja haluan etsiä sijaisuuksia psykiatrisen hoidon sektorilta, ehkä myös kehitysvammatyöstä ja päihdetyöstä. Kesätyö päättyy syyskuussa 2019, sen jälkeen selviää, miten työura jatkuu. Pitkin kesää aion olla etsivällä mielellä ja hakea syksyllä alkavia työsuhteita. Mahdollisuudet jatkaa nykyisen työpaikan seinien sisällä aion myös selvittää. Mikäli psykiatrisen hoitotyön, kehitysvamamtyön tai päihdetyön sektorilta ei löydy töitä, suuntaan etsintää tätä laajemmalle.  Vasta valmistuneena haluaisin kuitenkin ensin perehtyä oman suuntautumisalani tehtäviin, jotta perusosaaminen tällä sektorilla olisi hankittu. Tätä artikkelia päivitetty 1.7.2019.